Parisuhdeterapia Jonna Närhi

Parisuhdeterapian avulla löydätte suhteenne voimavarat

“Vastaanotolle astuimme sisään toistemme vihollisina. Jo ensimmäisellä terapiakerralla portit avautuivat. Ymmärsimme, kuinka meillä on sama tahtotila ja halu olla toisen kanssa.”

Kuka?

Parisuhdeterapeutin esittely

Olen parisuhdeterapeutti Jonna Närhi. Vahvuuteni on parisuhde- ja seksuaalisuus, itsetunto, itsetuntemus ja vuorovaikutus.

Olen ratkaisukeskeinen terapeutti. Luokseni tullaan, koska yksilö tai pari haluaa ratkaista jonkin parisuhteeseen tai seksuaalisuuteen liittyvän ongelman ja tässä minä olen hyvä auttamaan teitä.

Kuljen rinnalla, annan näkökulmia ja konkreettisia työkaluja asioiden työstämiseen. En kuitenkaan päästä asiakkaitani kaikkein helpoimmalla ja tyydy nyökyttelemään. Kannustan tekemään konkreettisia muutoksia, jotta hyvinvointi, elämänlaatu ja ihmissuhteet parantuvat nopeaankin tahtiin.

Taustaltani olen myös sairaanhoitaja, NLP- ja mindfulness-valmentaja. Saatat olla lukenut myös lukuisia asiantuntijahaastatteluitani valtakunnallisista medioista (mm. Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti, Me Naiset).

Pidän terapiavastaanottoani yritykseni Intohimohuoltamon nimissä. Vastaanotollani palvelen kaikkia asiakkaitani henkilökohtaisesti.

Parisuhdeterapeutti Jonna Närhi
“Tuntuu, että pääsin enemmän eteenpäin, kuin vuoden aikana kaikkien muiden terapeuttien kanssa”
Parisuhdeterapeutti Jonna Närhi

Parisuhdeterapeutti Jonna Närhi asiantuntijana mediassa

Kiinnostaako eroottinen sidonta? Seksuaaliterapeutin kuusi vinkkiä aloittamiseen. (Ilta-Sanomat)

3 hykerryttävää harjoitusta, jotka voivat mullistaa suhteesi ja seksielämäsi (Ilta-Sanomat)

Kahden viikon seksihaaste poisti paineita sekä lisäsi kokeilunhalua ja hyvää oloa. (Ilta-Sanomat)

Kokeile nautintoa lisäävää harjoitusta – parisuhdeterapeutti: ”Loistava, kiusoitteleva esileikki (Ilta-Sanomat)

Kokeile kutkuttavaa 14 päivän seksihaastetta – seksuaaliterapeutti: ”Lupaan, että huomaat eron” (Ilta-Sanomat)

Kakalla käyminen uuden kumppanin läsnä ollessa ja siitä ahdistuminen on monille tuttua – mutta silti sitkeä tabu, vahvistaa parisuhdeterapeutti Jonna Närhi. (Me Naiset)

Mustasukkaisuuden taustalla voi olla huono itsetunto, epävarmuus tai menettämisen pelko. Pää pinoaa erilaisia skenaarioita, parisuhdeterapeutti kertoo. (Ilta-Sanomat)

Parisuhdeterapeutti kertoo miten mustasukkaisuus näkyy hänen vastaanotollaan. (Ilta-Sanomat)

Mistä mustasukkaisuus kumpuaa? Parisuhdeterapeutti vetää rajat ja antaa harjoituksen. (Ilta-Sanomat)

Viestein ja puhelimessa ei kannata kiistellä, parisuhdeterapeutti sanoo. (Ilta-Sanomat)

Kuljetko suhteessasi autopilotilla? Se ei ole etenkään pitkissä suhteissa ihan harvinaista, tietää parisuhdeterapeutti. (Ilta-Sanomat)

”Jos omaa kumppania kohtelee kuin lasta, intohimo katoaa varmasti” täräyttää parisuhdeterapeutti.

Uusperheen kaikki lapset kasvavat samoilla säännöillä. (Uutissuomalainen, useita julkaisuja)